Vähähiilihydraattinen ruokavalio, karppaus, on etenkin viime aikoina saanut osakseen kaikenlaista huomiota myönteisistä puheenvuoroista aggressiivisiin väitteisiin. Karppaajat, jotka noudattavat sellaista ruokavaliota, joka sisältää merkittävästi vähemmän hiilihydraatteja kuin perinteisesti noudatetun ruokakolmion sisältö, jättävät pöytäantimiensa ulkopuolelle valkoisen viljan ja sokerit. He sen sijaan nauttivat niidenkin edestä vihanneksia, lihaa, kalaa, kanaa ja kananmunia, sekä luonnonrasvaa. Tämä on pääasiallisesti tunnettu kuvaus karppaamisesta. Karppaamisessa on kuitenkin pirstaleisuutta siinä määrin, että osa karppaajista tunnustaa niin sanotun tiukan ketokarpin olevan itselleen parhaalta tuntuva vaihtoehto. Osa on myös niin kutsuttujen alakarppien ja hyväkarppien puolestapuhujia. Näiden nimitysten takana ensin mainittuun kastiin kuuluva karppaaja popsii parikymmentä grammaa hiilihydraattipitoista ravintoa vuorokaudessa. Alakarppaaja kolminkertaistaa sen ja "hyväkarppi" puolestaan keskittyy verensokeria hitaanlaisesti nostavien hiilihydraattien kuluttamiseen, joita hän nauttii satakunta grammaa päivässä.
Karppaaminen, karppaus, lienee juontunut suomalaiseen sanavarastoon englanninkielisestä alkuperäisnimityksestä low carb. Karppaaminen on suosittu harrastus, tai joillekin täydellinen muutos ruokavalioon, joka voi auttaa tehokkaasti laihdutustavoitteiden saavuttamisessa. Karppaajaksi voi ryhtyä myös jos pyritään löytämään luonnonmukainen ratkaisu korkean verenpaineen korjaamiseen, refleksitaudin vaivojen hillitsemiseen, tai vaikka rasvamaksaongelman parantamiseen. Vähähiilihydraattisessa ruokavaliossa, eli VHH:ssa, karsitaan ruokapöydästä ainakin sokeripitoiset karamellit, virvoitusjuomat, pullat ja makeat keksit, leivät, pasta, kuten pääasiassa muutkin viljatuotteet, sekä mahdollisesti jopa lisäravinteet, sekä riisit ja perunat.
Karppaamisessa pyritään nimenomaan vähentämään hiilihydraattien saamista. Niitä on syytä nauttia kuitenkin fyysistä harjoittelua tai ruumiillisesti raskasta työtä tehtäessä. Hiilihydraattipitoisen ruoan, jota tavanomaisesti ruokailun yhteydessä suuhun haarukoidaan, tilalle voidaan asettaa kasviksia, hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä, sieniä sekä vihanneksia hiilihydraattivajeen täyttämiseksi. Edellisessä litaniassa on kuitenkin syytä huomioida, että useissa marjoissa ja hedelmissä on runsaasti sokereita. Karppaamisen ehdottomasti näkyvimpiin vaikutuksiin kuuluu rasva-arvojen kohentuminen ja laihtuminen. Karppaajan verensokeri ei heittelehdi eikä hän välttämättä tunne sellaista väsyneisyyttä ruokailun jälkeen, kuin esimerkiksi jämerän pottupitoisen päivällisen jälkeen.
Karppaaminen on saanut kritiikkiä osakseen. Kritiikki on viime aikoina kohdistunut siihen, että eräät tahot, kuten ravitsemusterapeutit, mieltävät karppaamisen rasittavan sydäntä ja kuinka rasvojen ylenpalttinen nauttiminen voi aiheuttaa sydän- sekä verisuonitauteja. Kalsiumin puuttuminen voi puolestaan aiheuttaa ongelmia luukatona. Karppausta yritettäessä ruokavaliosta poistuu monta monituista arkipöperöä, kuten ranskanperunat, kuten perunat muutenkin, leivät ja pitsat ja hampurilaiset ja jopa jäätelöt. Näitä ruokia voi toki karpatessakin syödä aina silloin tällöin, mutta niissä kannattaa harjoittaa kohtuutta.
Karppaaminen on muuttanut Suomea. Vuonna 2008 suomalainen söi keskimäärin 47 kilogrammaa leipää. Vuonna 2009 leipävuori oli kutistunut viidellä kilogrammalla. Osa tästä määrästä lienee taloustaantuman ansiota, ja osasta on varmasti kiittäminen sanan leviämistä karppaamisesta.
Ravitsemusneuvonnan tuntijan, Jaakko Kolmosen, mukaan suomalainen syö vuositasolla 39 kilogrammaa rasvaa ja suurin piirtein saman määrän sokeria. Kolmosen mukaan tällaiset määrät eivät tee muuta kuin kansan sairaaksi.
Kodin Kuvalehden kesäkuussa 2011 julkaisemassa ruokajutussa esitelty Henna-Riikka Koistinen kertoo menettäneen puolessa vuodessa 10 kilogrammaa elopainostaan yksinkertaisesti jättämällä leivän kokonaan pois ja vähentämällä hiilihydraattien syömistä.
Karppaamisessa tunnetuin ruokavalio on niin sanottu Atkinsin dieetti. Se on saanut nimensä yhdysvaltalaiselta tohtorilta, Robert Atkinsilta. Hän ei kuitenkaan ole karppaamisen keksijä. Karppaaminen alkoi käytännössä vuoden 1789 aikaan, kun keittiömestari Jean-Anthelme Brillat-Savarin arveli valkeiden jauhojen ja sokerin olevan epäkelpoa ravintoa ihmiselle.